Melondations

Avatar
Ville Sep 24th 20

Päijänteessä Kirkonsalmen Rannalla Kelventeen etelä päädyssä (paikka on olemassa) istui muuan meloja. Tuonne saareen hän oli ajautunut (ainakin omasta mielestään sinne melonut) naisystävänsä kanssa kajakkikaksikolla. Elämme aikaa jolloin retkeily on in! Tai ainakin -retkeily tavaroisen osto on in! Siinä alkaa Heinolan Laitisen Urheilu Pyörän puntti tutista kun XXL:n hintamela kiskaisee hinnat pikkukauppiaan sisäänostohinnan alapuolelle, markkinointi koneiston Hankkenin poika laittaa somen laulamaan ja nettiposti tuo paketin aamiaispöytään dronella. Viisain hankinta olisi siis pienyrittäjälle kotka, joka tuon dronen tiputtaa.

Oli miten oli tiukkaa se on.

 Tämä rannalla istuva mies tuntee suurta kaksijakoisuuttaa itsessään, joka kumpuaa erätavaroiden ostosta. Jostain mielen sopukoista syntyy hälle sparttalainen ja stooalainen yhdistelmä ajatusta, että on sitä ajatuksen selkeyden ja karaistumisen johdosta pärjätty vähemmälläkin ja kaiken maailman hilavitkuttimet, sormenlämmittimet, muoviset munakennot, istuinalustat, primukset (johon saa kiinni grillivastuksen) ja untuvatakit, jotka mahtuvat kokoontaitettuna kestävyysjuoksua harrastavan miehen nivusten väliin kuivumaan, ovat vain yksinkertaisesti liikaa ja mahdollisuus aloittaa kilpavarustelu – tuon loputtoman oman habituksen ja tyylin etsiminen.

Kaksijakoisuuden luo se, että  tämän melojan retkeilyharrastuksen yksi suola on juuri tuon korporaatio himmelin olemassaolo ja kaikki mahdollisuudet, jotka se luo kilpavarustelulle. Hänen on pakko myöntää itselleen kuinka ihanaa on omistaa kaiken mailman reissurelettä! Sitä voi hyvin visualisoida, miten tarpeellisia tulukset (kertaakaan ei ole maastossa käyttänyt), vedenpuhdistus tabletit,  kiipeilyköysi ja magnesiumpussi on olla mukana. Sitä voi vaikka löytää pienen kiven missä ährätä tai joutua armottomaan selviytymisskenaarioon, missä tulukset tuovat kipinällään toivon takaisin vastoinkäymisten jälkeen.

“XXL, ei rajoitu pelkästään tavaroiden hankintaa, mutta jopa paikkana XXL on mainio!”, tuumaa meloja.  Tämä syystä, että siellä voi käydä harrastamassa oman mielennostatusta hokie (itselleen enimmäkseen): “Entäs tuo mukaan?! Hih hi!”.” Tuolla ei tee ainakaan mitään.  Hehhe!”

Tästä mielennostatuksesta, hypistelystä ja naurun tirkahdusksista jää sellainen muistijälki, mikä kantaa luontoon saakka.  Suunnaton jännitys ja uteliaisuus kohoaa ihmeelliseksi virneeksi melojan kasvoilla kun leirinuotiolla hyvin varustautunut eräkaksikko istuu nuotiolle uusissa varusteissa ja värikäs drysack alkaa avautumaan. “Ole se keltainen munakenno! Mitä jos heillä onkin teleskooppi makkaratikku!!”

Laineet lyövät rantaan ja meloja vakavoituu.

On se hienoa kumminkin, että ihmiset nauttivat luonnosta, vaikka mukana olisi päivän vaelluksella tavarat, jotka olisivat saaneet seitket luvun naparetkeilijät katkomaan sauvansa kateudesta. Sitä voi vaan ihmetellä miten retkeily kehittyy. Joskus halattiin isoa paattia ja nopeaa siirtymää. Cocktailit  veneen takakannella ovat nyt muuttuneet karskiin elämän tyyliin; punahtunut valju aamuolemus ja konajakkin katku aamulla tuntuu oudolta kajakki sankarille, joka pitää soyja nakeistansa ja nauttii raikasta vettä elämänpillin suodattimen läpi. Humalassa tiputtiin ennen keskellä selkää potkuriin, nyt hetkeen kun aukkopeite ei aukeakkaan kaatuneessa kajakissa, kun GPS himmelin piuha sotkee pasmat veden alla. Mutta samaa rannan lainetta taisivat kumpainenkin kuunnella, hiljentyä ja eri tyyleille naureskella.

-PJ

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Tuomas Paavolainen Tmi